Hyppytekniikkakoulutus 23.4.2022

Koirani kyllä hyppää, mutta osaako se oikeasti hypätä hyvin?

Pienpystykorvat ry järjestää Lahdessa, VAU:n hallilla (Vipusenkatu 25, Lahti) hyppytekniikkakoulutuksen, jonne etusijalla ovat jäsenten omistamat pienpystykorvat (kleinspitz ja pomeranian), joiden osallistumismaksua yhdistys tukee.

Koulutus sisältää teorialuennon sekä käytännön treenin 30 min/koira.
Teorialuento pidetään etänä ke 13.4. klo 18-20 ja käytännön treeni la 23.4. klo 10-16.
Luennosta saatavilla tallenne, joka on katsottavissa käytännön treeniin asti. Treenipäivänä jokaiselle koirakolle on varattu 30 min aikaa hyppytekniikan perusharjoitteille, kouluttajan opastuksessa.

Koulutuksen tavoitteena on koira, joka hyppää mielellään, osaa käyttää kehoaan hypyillä optimaalisesti ja hyppää tehokkaasti ja turvallisesti.
Paras aika hyppytekniikkaharjoitteille on nuorena, jolloin vääriä liikemalleja ei ole vielä syntynyt. Koira voi aloittaa harjoitteet 4-6 kuukauden iässä. Koskaan ei kuitenkaan ole myöhäistä ja aikuisen koiran voi tuoda arvioon koska tahansa tai esimerkiksi hyppyongelman ilmetessä.
Hyppytekniikka on harjoiteltava ja ylläpidettävä taito, vaikka koira olisi taitava pomppimaan metsässä omineen, sillä keinotekoiset esteet ja ohjaajan sekä ympäristön tuoma häiriö tuovat haasteen myös koiran hyppäämiseen.

Kouluttajana toimii eläinfysioterapeutti Marika Turkia / Move and Train. Hyppytekniikan harjoittelu toteutetaan yksilöllisesti koiran suorituskyvyn mukaisesti, perustuen Susan Salon hyppytekniikkametodeihin ja koiralähtöisiin koulutustapoihin.
Kouluttajasta voit lukea lisää: https://move-and-train.webnode.fi/

Tervetuloa myös kuuntelemaan ja oppimaan ilman koiraa. Koulutus toteutuu riittävän osallistujamäärän täyttyessä. Huom! Koirakkopaikkoja tarjolla rajoitetusti!

Hinta jäsenille 35 €/koirakko, kuuntelupaikka 10 €
Hinta ei-jäsenille 65 €/koirakko, kuuntelupaikka 15 €

Sitova ilmoittautuminen 3.4.2022 mennessä, tai niin kauan kuin paikkoja riittää: marika.koivisto(at)hotmail.com (nimi, koiran nimi ja rotu, harrastuslaji)
Maksutiedot saat lähempänä tapahtumaa sähköpostitse.