Harrastukset ja rotumestaruudet

Pienpystykorvasta voi saada kelpo harrastuskaverin useaan erilaiseen koiraharrastukseen. Näyttelytoiminta on harrastuksista ehdottomasti suosituin, viime vuosina kotimaan näyttelykäyntejä on ollut yhteensä n. 2500-2600 vuodessa.

Agilityssa kilpailee lähes 30 pystistä, lähinnä kleineja. Suorituksia yhteensä 350-450 vuodessa. Tokossa on viime vuosina kilpaillut alle 10 rotujemme edustajaa, suorituksia yhteensä n. 20 vuodessa. Rally-tokossa on viime vuosina kilpaillut n. 20 pystistä ja suorituksia yhteensä vuodessa n. 60. Koiratanssissakin suorituksia on ollut viimevuosittain muutama.

Pienenkin koiran kanssa on hyvä harrastaa jotain. Pienpystykorvat ovat yleensä vilkkaita ja aktiivisia ja haluavat puuhailla omistajansa kanssa. Samalla koiran ja omistajan suhde paranee entisestään. Harrastuksen täytyy kuitenkin olla hauskaa sekä koiralle että omistajalle.

Yhdistyksen jäsenenä olet oikeutettu osallistumaan rotumestaruuksiin sekä vuoden harrastuskoirakilpailuihin.