Tärkeä tiedote: Osallistu uuteen terveyskyselyyn!

Kleinspitz- ja pomeranian-rotujen jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) työstäminen on käynnissä. JTO on ollut suunnitelmissa jo vuosia, mutta erinäiset asiat ovat hidastaneet sen valmiiksi saamista, mm. terveystilastojen puute. Nyt sinä voit antaa oman panoksesi sen tekemiseen osallistumalla Kennelliiton uudistettuun terveyskyselyyn. Uusi kysely on avattu maaliskuussa 2019, joten täytä kysely kaikkien koiriesi osalta, vaikka olisit joskus aiemmin osallistunut toiseen terveyskyselyyn. Kyselyyn vastaamiseen kuluu aikaa noin 5-10 min, mutta se antaa arvokasta tietoa rotujemme nykyisestä terveystilanteesta. Kyselyyn pääset allaolevasta linkistä.

Yhteenveto tuloksista yhdistykselle ja jäsenten nähtäville

Terveyskyselyyn annetut vastaukset kertyvät ainoastaan Kennelliitolle. Kun kyselyn on täyttänyt vähintään 100 rotujemme edustajaa, tulemme saamaan kaikista tuloksista koostetun yhteenvedon Kennelliitolta. Yhteenvedosta ei selviä yksittäisen koiran tietoja eikä niitä luovuteta myöskään rotuyhdistykselle. Tieto rodun terveystilanteesta kuuluu kaikille harrastajille, joten ajantasaiset yhteenvedot tullaan julkaisemaan myös jäsenistön nähtäville yhdistyksen nettisivuilla ja/tai lehdessä, mutta tämä vaatii toteutuakseen riittävän määrän vastauksia.
Kiitos jo etukäteen panoksestasi vuosia suunnitellun JTO:n valmiiksi saattamiseksi!
Kennelliiton terveyskysely (Julkaistu 22.3.2019)